Rami nousi portailta ylös ja lähti kävelemään takaisin samaa reittiä josta oli tullut, kohti Hietaniemen hautausmaata. Hänestä tuntui, että sieltä hän ehkä saisi vastauksia kysymyksiinsä, ehkä jopa selvittäisi mistä oli kyse. Nyt kun hän mietti asiaa vielä tarkemmin, hän havahtui totemaan ettei taivaalla mollottanut kuu ollut kadonnut mihinkään, ei merkkiäkään siitä että aurinko nousisi. Aivan kuin aika olisi pysähtynyt Ramin ympärillä. Hän nielaisi raskaasti ja toivoi, ettei ollut menettänyt lopullisesti järkeään. Siitä oli tullut kuluneeksi jo kymmenen vuotta kun hänellä todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö, jonka seurauksena hän alkoi käyttämään huumeita. Ensin epäsäännöllisen säännöllisesti, varovasti amfetamiinilla. Mutta pian hän koki porttihuumeiden salakavalan vaikutuksen ja alkoi varovasti piikittämään. Kamapäissään hän ei tuntenut surua eikä tuskaa, hän oli taivaalla vapaana liihottava lintu. Kaikki tuntui helpolta. Rami ei enää edes muistanut kuinka oli päätynyt kävelylle Hietaniemen lähistölle, vaikka hän kuinka yritti pinnistää ja rääkätä aivojaan, ne eivät enää pystyneet muistamaan.

Hän saapui vajaan kymmenen minuutin päästä hautausmaan portille, jonka edustalla nökötti yhä sama penkki jolle hän oli pysähtynyt polttamaan tupakkia. Penkki, jolla hän oli kokenut elämänsä todentuntuisimman painajaisen. Ja nyt olisi aika ottaa selvää, oliko hän menettänyt lopullisesti järkensä. Rami istui penkille, otti viimeisen tupakkansa askistaan, laittoi sen suuhunsa muttei sytyttänyt. Hänellä ei ollut enää mitään millä sitä sytyttää, sillä hänen vuosia uskollisesti palvellut zipponsa oli saanut maistaa vittuuntuneisuuden puuskaa ja lentänyt päin kovaa asfalttia murtuen palasiksi. 
"Saisiko olla tulta?" Tuttu ääni kysyi hänen viereltään, saaden Ramin sydämen jättämään yhden lyönnin välistä

Rami nosti hitaasti katseensa ja näki saman miehen, joka oli seisonut aikaisemmin täysin samassa paikassa. Hänen pienet mutta terävät silmänsä olivat porautuneet Ramiin, aivan kuin hän katsoisi suoraa hänen sieluunsa. 
"Joo, tulisi tarpeeseen.. Viimeinen rööki, keuhkot tuntuvat vetävän viimeisiään." Rami sai pidettyä äänensä tasaisena ja nousi seisomaan. Mies kaivoi taskustaan tulitikut ja raapaisi yhden palamaan. Kaunis, pieni liekki tanssi Helsingin yössä kuin nauttien vapaudestaan. Rami vei tupakkansa pään liekkiin ja imaisi sen palamaan. Karvas, kitkerä savu tunkeutui hänen keuhkoihinsa ja sai ne kiljumaan tuskasta. Tälläkertaa Rami sai pidettyä yskäkohtauksen sisällään, hän painoi päänsä ja puhalsi savut ulos nenästään.
Hän nosti katseensa ja huomasi miehen yhä tuijottavan häntä, Ramin valtasi jälleen sama pakokauhu jonka hän oli tuntenut jo monta kertaa kuluneen yön aikana.
"Tiedätkö sinä mitä täällä tapahtuu?" Sanat karkasivat hänen suustaan vahingossa, ja ennenkuin hän ehti vetämään sanojaan takaisin, mies jo vastasi hänelle.
"Olen täällä vain lähettinä, sinun tulee löytää tiesi pää. Se ei ole enää kaukana. Tiedät kyllä, mitä sinun tulee tehdä." Tämän sanottuaan mies tarttui ramia olkapäästä ja puristi. Ympärillä oleva maailma sumeni, viimeinen asia mitä Rami näki, oli kuinka hänelle tulta tarjonneen miehen pienet, terävät silmät muuttuivat punaisiksi.