Rami ei muistanut koska oli viimeksi nukkunut, katuvalotkin saivat aikaan tuntemuksen siitä, kuinka joku työntäisi neuloja aivojen migreenipesäkkeeseen. Kello oli vähän vajaa viisi aamuyöstä, ja kadut olivat täysin autioita ja hiljaisia. Aivan kuin joku olisi kääntänyt maailmasta äänet pois päältä. 
    Rami työnsi hitaasti käden taskuunsa ja otti tupakka-askista yhden savukkeen. Ensin tarkasti silmäillen ja sitten filtteriin puhaltaen hän laittoi sen suuhunsa, kaivoi taskustaan askin vierestä zipon ja naksautti siihen pienen, pimeässä yössä lumoavan kauniisti tanssivan liekin. Tupakka syttyi yhdellä imaisulla.
    Rami jatkoi matkaansa, Helsingissä oli tarpeeksi katuja tyydyttämään hänen pakottava tarpeensa saada purkaa ajatuksiaan. Ajatuksia, jotka olivat olleet viime vuosina niin pahasti solmussa, ettei niitä selvittäisi edes kokenein kalastaja kun verkkoihin on tarttunut ja sotkeutunut kymmenkiloinen hauki. 
    Ennenkuin huomasikaan, hän oli saapunut Hietaniemen hautausmaalle. Hautausmaan pääportin vieressä oli puiset penkit joihin oli piirretty erilaisia merkkejä ja tekstejä tusseilla sekä spraymaalilla, myös muutama oluthylsy koristi penkin ympäristöä. Tämä oli varmasti monelle baariin matkaavalle oivallinen paikka hengähtää, piirtää isoisoisien klaanimerkit puiseen penkkiin ja juoda omat, jo väljähtäneeksi menneet viinakset pois ennen varsinaiseen juhlapaikkaan siirtymistä.
    Rami istui alas, sormet menivät tottuneesti oikeaan povitaskuun kaivaen mukaansa yhden savukkeen. Puhallus filtteriin, ja zipon liekki valaisi jälleen pimeää yötä. Tälläkertaa ensimmäiset sauhut maistuivat paskalle, aivan kuin joku olisi työntänyt pölyisen sienen kurkkuun ja pakottanut nielemään sen. Yskäkohtaus iski kuin raskaansarjan nyrkkeilijän oikea suora, Rami tunsi kuinka hänen keuhkonsa vinkuivat armoa savun pitäessä niitä niskalenkissä. Hän heitti savukkeensa menemään, ja oranssina palava tulipää jäi houkuttelevasti tuijottamaan häntä.